Talven reenailut ovat tähän mennessä menneet oikein hyvin, eikä mitään merkittävää ole tapahtunut, joten ei ole siis tullut kirjoiteltua ollenkaan. Nyt kuitenkin viikonloppuna astuttiin hieman omalta osaamis alueelta pois, kun rakas kompassini ja haisevat nastarini vaihtuivat karttatelineeseen ja suksiin.
Luumäen-rasti järjesti kolmen alueen yhteiset aluemestaruus-kilpailut hiihtosuunnistuksen puolella. Ohjelmassa oli lauantaina sprintti + keskimatka ja sunnuntaina vuorossa oli pitkänmatkan taivallusta.
Sprintti oli ainoa Uudenmaan AM-kisa ja siitä irtosi yllättäen hopeaa. Espoon Suunta rohmusi taas monia mitaleita ja meidänkin sarjassa EsSun kolmoisvoitto oli selkeä.
Parin tunnin tauon ja ruokatankkauksen jälkeen vuorossa oli keskimatka. Hirvittävällä innolla painoin metsään ja alkukiihdytys kulki kuin unelma. Unelma oli melko lyhytkestoinen ja ensimmäinen mäki palautti maan pinnalle. Eksyin sitten vielä tiheään uraverkostoon radan loppupuolella. Maalissa kirosin itsekseni, että millä keskimatkalla kestää kolme varttia. Tuloksista kuitenkin paljastui että kyllä moni muu oli päässyt siihen puoleen tuntiin.
Majoitus löytyi kisa-auleelta, mutta rehelliset hisuttelijat eivät poistuneet mökistään muuten kun pikaiselle tankkaukselle ST1:llä ja saunasta vilvoittelemiseen. Aamulla löytyi kropasta uusia lihaksia pienen säryn avittamana. Kipua tuntui lähes joka puolella kroppaa. Vai oliko kyseinen tuska pelkkää henkistä, kun tiedossa oli aika paljon pitempää siivua, kuin eilen yhteensä.
14,3 km oli matka ja päätin lähteä taivaltamaan sitä rauhallisin mielin. Olin koko kisan loppupään lähtijöitä, joten sain kiitää urilla melko rauhassa. Taisin nauttia matkasta, sillä tunti kului huomattavasti nopeammin, kuin eilinen 45min. Voimat riittivät ja pää ei mennyt sekaisi ratamestarin ansoittamasta uraviidakosta. Hiihtosuunnistus on erittäin mukava laji, kunhan pääsee edes jonkinlaiseen flow-tilaan.
Karttoja tulee myöhemmin reittipiirroksen kera.
Hiihtolomaa ja Portugalin-leiriä odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti