torstai 13. marraskuuta 2014

Kaikenlaista

Alkuun pieni mainostus. Käykää kattomassa meidän YouTube kanavaa ja sen videoita tästä linkistä     ↓

https://m.youtube.com/channel/UCSuOUSHgV1McLLieCMEmf9Q

Katselkaa, tykätkää jne.

Nonni nyt kun viimeisetki kisat on kisattu ja uus harjoitussuunnitelma kaudelle 2015 on valmentajan kanssa laadittu, niin aattelin kirjotella pienen sammandragin viime kesän hyvistä sijoituksista/suorituksista.

Tuloksethan kuitenki aina muistetaa joten katotaas pelkästään niitte kannalta.

SM-kisoissa tavoitteena tällä kaudella oli vakiinnuttaa paikka 97-syntyneiden kymppisakissa. Tavoite täyttyi matemaattisesti laskettuna, sillä SM-sijoitusteni keskiarvo kaudelta 2014 oli vähän päälle 9. Ensi kaudella lähden ahnaasti tavoittelemaan henkilökohtaista mitalia, kun se nytkin oli jo pari kertaa lähellä. Eniten mieltä kuitenkin lämmittää jätkien kanssa otettu viestikulta!

Niin sanottuja pikkukisoja tuli myös kierrettyä aika hyvin. Ne ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Pienemmissä kansallisissa kilpailuissa juoksin aina pääsarjassa ja sain hyvää kokemusta ja esimakua siitä mitä parin vuoden päästä on edessä. Sijoitukset oli aina about puolessa välissä. Aluemestaruus kisat on hieman isompi tapahtuma kuin pikku kansalliset ja muutama AM-mitali tarttui tälläkin kaudella mukaan.

Leireilyä ja rastiviikkoiluakin tuli tehtyä kesällä ja jokaisella leirillä oli erittäin hauskaa.
Fin-5 rastiviikossa Rukalla ei kovin paljon kehumista maisemien lisäksi ole, mutta O-ringen Skånessa oli menestys. Voitin kolmannen osakilpailun H18Lång-sarjassa ja overall saldo oli viikolta 3. Muutakin kuin suunnistusta kerkesin sielä tehdä, joten ehkä jopa kesän paras viikko.

Kovin sijoitus oli Jukola-viestin osuusaikani 5. osuudella. 30. on erittäin kova sijoitus kun ajattelee että maailman kärkinimiäkin juoksee samalla osuudella. 10mila keväällä oli aika farssi, mutta ensi vuonna lähdetään ottamaan revanssia. Nuorten 10mila oli kuin unelmaa, sillä hermot pysyivät kurissa letkan pummatessa ja tulin avausosuudelta kärjessä vaihtoon. Uskomaton fiilis ja melko sanattomaksi veti, joka sitten kostautui haastattelussa... No ihan hyvin se haastattelukin meni.

(Paras suoritus itse suunnistuksen kannalta oli Halikko-viestissä. Virheitä ei minun osalta näkynyt.)

Siinä on kausi nyt paketissa ja uudella suunnitelmalla lähdetään rakentamaan kautta 2015.   Sen verran paljastan että juoksukerrat nousee ja sen avulla nostetaan sitten vauhtia metikössä. Espoon Suunta on täydellinen seura nyt minulle ja tukee todella hyvin harjoitteluani

Untill next time!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti